Siirry sisältöön
Opastettu retki Maahisenkierroksella
250,00 € / h
Hinta sisältää 6 henkilöä.Tämän yli menevät:
  • Henkilöt35,00 €

Kauppias

Luontokeskus Haltiainfo@haltia.com+35840 163 6200Y-tunnus:2398869-9Kauppiaan ehdot

Tunti Maahisenkieroksella on kätevin tapa irrottautua arjesta ja heittäytä lähiluonnon ihmeiden pariin!

Haltian luontokeskukselta lähtevällä opastetulla retkellä tutustut vaivattomasti Nuuksion metsien parhaisiin paloihin. Reitin varrelle osuvat tuoksuvat suonreunat, keloontuneet hongat entisaikojen merenrantakallioilla ja vaikuttava näkymä Nuuksion Pitkäjärven yli. Tunnin mittaisella retkellä viihtyvät ja jaksavat myös lapset. Kahden kilometrin reitille voi lähteä vaikka lastenvaunujen kanssa!

Eräoppaanne kertoo rotkojärvien tarinaa, osoittaa myrkylliset ja hyödylliset lähiluonnon kasvit ja ohjaa teidät reittiä pitkin turvallisesti alusta loppuun. Luontohetkestä saa eniten irti juuri silloin, kun voi kartan lukemisen sijaan keskittyä ihastelemaan ympäröivää metsämaisemaa. 

Retkelle on hyvä varustautua omalla vesipullolla, jonka voi hankkia tai täyttää myös Haltian luontokeskuksella.